PELIPEITTO OY
KUSTANNUS
Lehdet

Lehdet

Rakennussanomat

Rakennussanomat on v. 1976 ilmestymisensä aloittanut rakennusalan kattava uutis- ja ammattilehti, jonka perusjakeluun sisältyvät yli 20 000 rakennusalalla tai sitä sivuavilla aloilla toimivaa yritystä ja yhteisöä.

Rakennussanomat on valtakunnallinen ja ilmestyy 12 numerona vuodessa. Projekti- numeroina lehti julkaisee eri alueille myös suurelle yleisölle suunnattuja omakoti-pientalonumeroita. Näitten numeroitten lisäjakelut tapahtuvat postitse osoitteettomasti projektialueen kunnissa. Projektien lisäjakelut ovat 8000-64 000 kpl/numero.

Rakennussanomien erikoisnumerot, Metsäkeskuksen puutuotealan kehittämihankkeen tiedotuslehdet, Lounaispuu-sanomat ilmestyvät 2 kertaa vuodessa. Numerot keskittyvät puurakentamiseen ja mekaaniseen puunjalostukseen. Lisäjakelut numeroilla ovat 3000 - 12 000 kpl. Katso mediakortti 2012

Lounaisranta-Sydvästbladet / Aika ihmiset

Lounaisranta-Sydvästbladet on kaksikielinen Lounais-Suomen rannikkomaaseudun pk-sektorin ja elinkeinojen tiedotus- ja uutislehti. Pääpaino on pk-yritystoiminnan kehittämisessä, matkailu- ja lähiruoka- ja saaristoprojekteissa sekä kulttuuriprojekteissa ja alueen elinkeinoelämän esittelyssä. Myös alueen muiden toimijoiden elinkeinoprojekteja esitellään lehdessä laajasti, mm. maatalouden, metsätalouden, kalatalouden ja uuden teknologian kehitystä seurataan. Katso mediakortti 2012

Ikkuna Kadulle

Ikkuna Kadulle on Unto Mononen-yhdistyksen julkaisema kulttuurilehti. Lehti ilmestyy 2 kertaa vuodessa, ja sen perusjakelu on aina 30 000 kpl, josta 4100 kpl jaetaan Somerolla joka kotiin, 200 kpl yhdistyksen jäsenille postitse ja loput painoksesta pääasiassa et.Suomen musiikkiliikkeistä, kulttuurikeskuksista, kirjastoista jne sekä musiikkitapahtumissa. Lehden formaatti on sama kuin Rakennussanomat-lehdenkin.

Finnland 2010

Lehti on englannin- ja saksankielinen aikakauslehtimuotoinen julkaisu jonka 60 000 kpl:een jakelu tapahtuu Saksassa: osoitteellisena postituksena rakennus- ja tekniikan alan oppilaitoksiin, muu jakelu saksalaisissa messutapahtumissa.

EtusivuLehdetTURBATORMuut toimialat ja palvelutTapahtumatMedia Information in EnglishYhteystiedot